"Yksinvalta on syrjäyttämässä demokratian"

Referaatti Heikki Hiilamon artikkelista Kanava-lehdessä nro 5/2023

 

Heikki Hiilamo
Kuva Wikimedia Commons CC BY-SA 4.0

 

Heikki Hiilamo vertaa hiljaista demokratian syrjäytymistä siihen, kuinka sammakko ei huomaa kattilassa kohoavaa lämpötilaa ennen kuin on liian myöhäistä. Hän mainitsee akuutit kriisit, kuten pandemian ja Ukrainan sodan, jotka ovat peittäneet alleen hiljaisen muutoksen.

Hiilamo viittaa laajasti Financial Timesin päätoimittaja Martin Wolfin kirjaan The Crisis of Democratic Capitalism (Allen Lane 2023). Wolfin mukaan demokratia on kadonnut menneisyydessä ja että olisi tyhmää olettaa, ettei niin voisi käydä uudelleen. Wolfin mukaan jos näin tapahtuu, maailmaa hallitsevat despotia, korruptio ja valheelliset narratiivit.Wolf yhdistää talouden ja politiikan analyysin tavalla, joka on huolestuttava. Hän näkee, että demokratian ja kapitalismin liitto on epäonnistunut monissa maissa.

Hiilamon mukaan Suomessa ja muissa länsimaissa on nähtävissä demokratian ja kapitalismin haasteita. Kapitalismi ja demokratia ovat toisistaan riippuvaisia, mutta niiden välillä on myös ristiriitoja. Kun poliittinen ja taloudellinen valta yhdistyvät, demokratia on vaarassa. Esimerkiksi Venäjällä poliittiset päättäjät eivät voi hävitä vaaleja ilman taloudellisen vallan menetystä. Hiilamo korostaa artikkelissaan, että politiikan ja talouden välille tarvitaan palomuuri. Henkilökohtaisen omaisuuden ja poliittisen vallan ei tulisi hänen mukaansa olla liian läheisesti sidoksissa toisiinsa.

 

Populistiset johtajat ovat  heikentäneet demokratiaa yhdistämällä populismin ja yksinvaltaisuuden paheet

 

Hiilamo mainitsee demokratian laajentumisen maailmassa pysähtyneen 2000-luvun alun jälkeen, ja nyt demokratia on hänen mukaansa vaarassa monissa maissa, kuten Yhdysvalloissa. Kapitalismin ja demokratian yhdistelmä voi johtaa siihen, että joko valtio ottaa markkinat haltuunsa tai markkinat valtion. Esimerkkeinä tästä Hiilamo mainitsee Kiinan byrokraattisen kapitalismin ja Donald Trumpin hallinnon Yhdysvalloissa. Populistiset johtajat, kuten Viktor Orban ja Recep Tayyip Erdokan, ovat hänen mukaansa heikentäneet demokratiaa yhdistämällä populismin ja yksinvaltaisuuden paheet. Venäjän demokraattisen kokeilun epäonnistuminen on johtanut sotaisaan nationalismiin ja hyökkäykseen Ukrainaa vastaan. Hiilamo arvioi, että luottamus demokraattisiin instituutioihin ja eliitteihin on vähentynyt erityisesti rikkaissa maissa, mikä on johtanut protektionismiin, maahanmuuttajavastaisuuteen ja tukeen autoritääriselle populismille. Taloudellinen pettymys on hänen mukaansa keskeinen syy populismin nousuun rikkaissa maissa. Vuoden 2008 talouskriisi paljasti, että eliitti ajaa omia etujaan tavallisten ihmisten kustannuksella.

Hiilamo palaa Wolfin kirjan ajatuksiin ja muistuttaa kuinka 1930-luvun talouskriisi johti demokratian kannatuksen laskuun ja fasismin nousuun Keski-Euroopassa. Vaikka vuoden 2008 talouskriisi ei ollut yhtä tuhoisa demokratialle, sen aiheuttama muutos jatkuu edelleen ja saattaa pahentua koronapandemian ja inflaatiokriisin myötä. Hiilamo kertoo, että Wolfin mukaan kansalaiset näkivät kriisin seurauksena poliitikkojen ja muiden vaikuttajien korruption monilla yhteiskunnan tasoilla. Hiilamon mukaan Suomessa 2008 talouskriisi ei ollut yhtä voimakas kuin 1990-luvun lama, mutta talousongelmat jatkuivat pitkään. Perussuomalaisten kannatuksen kasvu ajoittuu 2008 talouskriisin jälkeiseen aikaan, ja puolue on kasvattanut paikkojaan eduskunnassa merkittävästi vuodesta 2011 lähtien.

Wolfin mukaan kapitalismi on rikkinäinen, kun suuryhtiöt keräävät suuria voittoja ja jakavat ne ylimmälle johdolle ja osakkeenomistajille, jättäen yhteiskunnan ja työntekijät vaille. Yhtiöt välttävät veroja ja eivät nosta palkkoja, mikä lisää eriarvoisuutta ja heikentää uskoa demokratiaan. Johtajien suuret palkat ovat ongelma erityisesti Yhdysvalloissa, mutta myös Suomessa on nähty palkkiokohuja. Wolf kritisoi voimakkaasti rahoitussektoria, joka hänen mukaansa edustaa enemmän riistoa kuin tuottavuutta. Rahoitussektorin kasvu on johtanut spekulaatioon eikä investointeihin. Kapitalismi palvelee vain pientä etuoikeutettujen joukkoa, joka hyötyy muiden työstä ja luonnonvaroista.

Wolf on huolestunut Yhdysvaltojen demokratian tilasta, jossa raha näyttää hallitsevan politiikkaa. Uutiset Trumpista ja suuryhtiöistä herättävät kysymyksiä demokratian toimivuudesta. Yhdysvaltojen kongressiedustajat käyttävät suuren osan ajastaan varainhankintaan, ja varakkaimmat ihmiset antavat suurimman osan vaalirahoituksesta, mikä on johtanut plutokratiaan. Vaikka molemmat suuret puolueet ovat vaikuttuneet rahan vallasta, republikaanipuolue on erityisen ongelmallinen, erityisesti Trumpin vaalipetosväitteiden vuoksi. Rahan vaikutus politiikkaan on nähtävissä myös muualla maailmassa, mutta Suomessa kehitys on ollut maltillisempaa, vaikka esimerkiksi Harry Harkimon rahoitus omalle puolueelleen on herättänyt huomiota.

Wolf näkee verojärjestelmän epäkohdat keskeisenä syynä plutokratian nousuun. Vaikka kapitalismi tarvitsee vahvan valtion, joka pystyy maksamaan laskunsa, pääomatuloja verotetaan usein kevyemmin kuin työtuloja. Tämä on ristiriidassa talousteorian kanssa, joka suosittaisi pääoman verottamista työn sijaan. Wolf ihmettelee, miksi suurten omaisuuksien haltijat vastustavat verojen maksamista, mutta huomauttaa, että omaisuus voi toimia myös poliittisen vallan lähteenä. Esimerkkejä tästä ovat rahoitussektorin vähäinen sääntely, teknologiayhtiöiden monopoliasemat ja Yhdysvaltojen yksityisen terveyssektorin dominanssi. Vaikka Suomessa verotuksen eriarvoisuus ei ole yhtä suurta kuin Yhdysvalloissa, myös täällä on esimerkkejä etuoikeutettujen ryhmien vaikutusvallasta, kuten henkilöyhtiöiden verohuojennukset ja apteekkisääntely. Lisäksi varakkaat tahot ostavat vaikutusvaltaa entisiltä poliitikoilta.

 

Populismi kohdistaa pelkoa ja vihaa ulkopuolisiin, kuten maahanmuuttajiin ja vähemmistöihin.

 

Wolf näkee demokratian kriisin ja populismin nousun liittyvän toisiinsa, ja sosiaalisen median roolin korostuvan perinteisen median heikentyessä. Sosiaalinen media lietsoo ristiriitoja ja levittää epätietoa. Populismi, tai tarkemmin "demagoginen populismi", kohdistaa pelkoa ja vihaa ulkopuolisiin, kuten maahanmuuttajiin ja vähemmistöihin. Tämä selittää esimerkiksi brexitin ja Trumpin valtaannousun. Vahvat johtajat saavat kannatuksensa pettymyksen tuntevasta alemmasta keskiluokasta. Wolf ymmärtää eliittejä kohtaan tunnettua epäluottamusta, mutta näkee alemman keskiluokan jääneen populistien armoille.

Taloudellisen ahdingon ja maahanmuuttovastaisuuden välinen yhteys on monimutkainen ja siihen vaikuttavat monet tekijät, kuten kulttuuri, rasismi ja poliitikkojen asenteet. Wolf näkee maahanmuuttovastaisuuden johtuvan alemman keskiluokan statusahdistuksesta. He tuntevat asemansa uhatuksi ja kokevat olevansa muukalaisia omassa maassaan, menettäessään asemansa suhteessa muihin ryhmiin.

Wolf käyttää termiä "plutopopulismi" selittämään, miksi talouskriisin ja globalisaation vaikutuksesta kärsivät alempaa keskiluokkaa edustavat kansalaiset tukevat puolueita, jotka lopulta hyödyttävät eniten rikkaita. Plutopopulismi koostuu Wolfin mukaan kolmesta osasta:
- Populistit väittävät taloustieteilijöiden tuella, että vauraus valuu ylhäältä alaspäin, mikä saa keskiluokan ja köyhälistön uskomaan, että hekin voivat hyötyä rikkaiden etuoikeuksista.
- Populistit korostavat etnisiä ja kulttuurisia eroja, määritellen ihmisiä ensisijaisesti esimerkiksi "valkoisiksi" tai "kristityiksi" ennen taloudellista ahdinkoa.
- Populistit pyrkivät heikentämään vaalijärjestelmää ja poistamaan esteet rahan käytöltä politiikassa, mikä kasvattaa etuoikeutettujen ryhmien vaikutusvaltaa ja heikentää demokraattisen kapitalismin oikeutusta.

 

Populismiin liittyy eliitin ja asiantuntijuuden vastustaminen

 

Wolfin mukaan perinteiset työläiset ovat menettäneet luottamuksensa vasemmistopuolueisiin, koska nämä ovat omaksuneet uusia teemoja, kuten identiteettipolitiikkaa ja radikaalia sukupuolten tasa-arvoa. Tämä on johtanut siihen, että perinteiset kannattajat eivät enää tunne olevansa edustettuja ja he vieroksuvat vasemmiston uusia, usein koulutettuja kannattajia. Esimerkiksi Suomessa perussuomalaiset ovat houkutelleet perinteisiä työläismiehiä, kun taas vasemmistoliiton kannattajat ovat usein koulutettuja naisia. Populismiin liittyy myös eliitin ja asiantuntijuuden vastustaminen. Tämä asiantuntijuuden vähättely voi johtaa siihen, että menetämme mahdollisuuden rationaaliseen keskusteluun, mikä uhkaa demokratian perustaa.

Wolf kritisoi populistien tapaa syyttää maahanmuuttajia ja vähemmistöjä yhteiskunnan ongelmista. Vaikka hän pitää pakolaisten määrään liittyvää huolta liioiteltuna, hän korostaa maahanmuuttopolitiikan tarvetta, joka on sekä inhimillistä että enemmistön hyväksymää. Wolfin mukaan demokratia perustuu kansalliseen yhteisöön ja yhteiseen identiteettiin, ja demokratiaa ja nationalismia on vaikea erottaa toisistaan. Hän huomauttaa, että monikulttuurisessa maassa demokratian ylläpitäminen voi olla haastavaa.

Hiilamo huomauttaa, että vaikka Suomessa on työvoimapulaa ja maahanmuuttajat voivat auttaa taloudellisesti, heitä tulee kohdella kunnioituksella ja arvostuksella. Muut puolueet joutuvat pohtimaan, miten yhdistää hyvinvointivaltion ylläpito ja demokraattisen yhteisön vaaliminen maahanmuuttopolitiikassa.

Hiilamo muistuttaa, että demokratia perustuu ajatukseen, että kansalaiset voivat vaatia päättäjiltä suojaa markkinoiden aiheuttamalta eriarvoisuudelta. Ennen 1980-lukua hyvinvointivaltio tarjosi tätä suojaa. Vaikka hyvinvointivaltio on jo rakennettu, sen ylläpito ja kehittäminen ovat haasteita, kuten Suomen sosiaaliturvakomitean ehdotukset osoittavat. Hiilamo korostaa, että Suomen hallituksen tulee puolustaa demokraattista kapitalismia ja ottaa huomioon erilaiset yksinvaltaiset suuntaukset maailmalla. Talouskurin ja sosiaaliturvan leikkausten seurauksena luottamus demokraattiseen kapitalismiin on heikentynyt, erityisesti kun talouskasvu on hidasta ja väestö ikääntyy nopeasti.

Heikki Hiilamo painottaa, että hallituksen on yhdessä kannettava vastuu demokratian tulevaisuudesta ja tasapainotettava valtion taloutta samalla kun suojellaan kansalaisia sosiaalisilta riskeiltä. Asumistuki, joka auttaa alemman keskiluokan työssäkäyviä, on yksi esimerkki haasteista. Hallitusohjelmaa tulee tarkastella myös sen suhteen, miten se huomioi erityisintressit, kuten apteekkarien edut. Vihreän siirtymän onnistuminen vaatii luottamusta demokratiaan ja kapitalismiin. Vaikka Suomen päästöosuus on pieni, maan esimerkki on Hiilamon mukaan merkittävä. Demokratian ja kapitalismin uudistaminen on välttämätöntä vihreän siirtymän tueksi, ja lyhytnäköinen populismi voi estää sen, jos se ei tarjoa kestäviä ratkaisuja.

----------

Heikki  Hiilamo on suomalainen valtiotieteiden ja filosofian tohtori sekä tietokirjailija. Hän on työskennellyt Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina elokuusta 2013. Tätä ennen hän työskenteli Kansaneläkelaitoksessa tutkimusprofessorina. Wikipedia