Hatillinen viisautta

 

Täällä julkaisussa ei ole mitään muuta kuin totuutta, paitsi silloin kun valehtelen, ja senkin teen muistaakseni oikein. 

Minä olen Hatti Jahunen. Minä tiedän. En paljon kaikenlaista, mutta kaikenlaista vähän. Joskus tiedän etukäteen, mitä en vielä tiedä, ja se onkin se pahin tietämisen muoto.

Lähdin kerran maalta Marokkoon aikeissa löytää vastauksen siihen, miksi maailmanloppu ei tullutkaan 1983, vaikka Kirnumäen Antti niin vannoi. Palasin viisi vuotta myöhemmin kengät täynnä männynkäpyjä, kainalossani koivuvasta ja pää täynnä vastakysymyksiä.

Hatti Jahunen – mies, joka tuli jostain ja jätti menemättä minnekään Hatti Jahunen syntyi aikoja ennen kännyköiden vallankumousta, mutta epäilemättä sateella. Hänen syntymäänsä ei merkitty kirkonkirjoihin, koska kirkonkylä oli juuri sinä päivänä tulvassa ja suntio poissa – vaikka huhutaan, että suntio itse oli syypää tulvaan. Lapsena Hatti puhui enemmän variksille kuin ihmisille, ja vähän myöhemmin hän alkoi kuulla asioita kiviltä, joilla muut istuivat vain tupakkatauolla. Hatti ei koskaan ilmoittanut muuttaneensa, mutta hän silti ilmestyi milloin Rajosuon pysäkille, milloin Leppäniemen maitotien mutkaan. Siellä hän seisoi, piippu suupielessä, ja lausui: "Jos aikoo lähteä, pitää ensin tietää, mistä ei ole koskaan tullutkaan." Kyläläiset eivät olleet varmoja, oliko Hatti enemmän pyhimys vai sekopää, mutta he antoivat hänen olla rauhassa. Ehkä siksi, että hän paransi kerran Pöytävuoren Pietarin lehmän ummetuksen laulamalla sille mustinlahtelaisen kansansävelmän takaperin ja selvin päin.

Olen kulkenut piippu savuten ja saapas naristen halki soiden ja siltojen, ja puhutellut vanhoja kaivoja. Ne vasta tietävät, mitä ei sanota ääneen.

Tämä kirja ei ole muistelmia paremmasta elämästä. Tämä on muistelmia elämästä, joka sattui osumaan kohdalle, eikä oikein jaksanut väistellä. Jos joku tästä teoksesta viisastuu, on syytä epäillä virhettä painokoneessa

Minä synnyin, kun karhukin vielä väisti ihmistä, ja kuusen latva tiesi enemmän kuin kylätoimikunta yhteensä. Ensimmäisen kerran muutuin linnuksi kuutamoyönä, kun Pirtinniemen Hilma keitti vääränlaista kuusenkerkkäsiirappia. Siitä alkoi tarina, jota ei ennen ole kerrottu, eikä ehkä olisi pitänytkään. Kirjoitan tätä muistikirjan reunaan keittiön pöydän ääressä, samassa paikassa jossa vuosikymmenten ajan kuorin perunoita ja kuuntelin naapurin radiota. Ei minun elämäni suuri ole ollut, mutta oma se on ollut – ja siksi se ansaitsee tulla kerrotuksi.

Kuka on Hatti Jahunen - lue lisää täältä ->