Nainen liiterissä ja lapsi ulkona katsovat kun mies pilkkaa puita.
Mies pilikkoo puita metässä. Kuva Toivo Miettinen © (2025)

Raevuuta, raevoomista ja hilloomista

Isä raevoo metässä

Raevoopi niin että ihan petäjättii pelekee –
vaeko raivaako se? Mää ja tiijjä.

Isä huutaa: “Tässä on risua niin pirusti,
että ei ou minkäällaesta tolokkua!”
Ja silimistä sinkoo kipinee,
tai sitte ne on vuan hikkee ja puarmoja.

Siellä se pilikkoo.
Tai pilkkaa.

Yhellekkii koevulle se naaro niin makkeesti:
“Kah, ku et jaksanu ies suoraan kasvoo!
Kippurakoevuko sinä siinä yrität olla vae mikä?”

Koevu siinä vähän nuukasti huoju –
oeskoon tuo loukkaantunu.

Äet sillä aekoo hilloo.
Ei se hilloo manssikoeta, eikä mustikoita.
Se hilloo halakoja liiteriin,
niin että sirkkelj vuan ruikuttaa perässä
ja liiterj se eikun puhisoo, kun suap täätettä.

Äet sannoo että “paremp se onnii että hilloo halot nyt,
ompaan sitten talavella lämmin hiillus.”
Ja sitte se hymähtää siinä itelleen niin
että siltä ihan kahvikuppi meinoo kuatua.

Lapset kyssyy: “Mikä tuo iänj on?”
“Isä se siellä vuan raevoo.”
“Mutta minkä taatta se siellä naaraa?”
“No ku se pilikkoo puita.”
“Ja äet?”
“Äeti hilloo halakoja liiteriin.”

“Voepiko halakoja syyvvä?”
“Ei, mutta niitä voep säelöö talaveks.”
“Niinku mehuva?”
“No melekein.”

Seuraava jakso: Kippurakoivun kapina