Meillä on melko selkeä käsitys siitä, mihin tietyt poliitikot yrittävät Glasgow'n ilmastokokouksessa pyrkiä: antamaan joukon suuria julistuksia ja vakuuttamaan sitten, että he ovat pelastaneet maapallon.

 

Sanat ovat poliittisesti halpoja, teot tulevat kalliiksi.

 

Fossiilisten polttoaineiden tuottajien ja muiden vanhojen teollisuudenalojen kohtaaminen aiheuttaa ongelmia. Se loukkaa useimpien nykyisin valtaa pitävien poliittisia intressejä, sillä liian monet heistä ovat saavuttaneet valtansa vain likaiselta liiketoiminnalta saamansa tuen ansiosta.

 

Huijatun yleisön rauhoitteleminen heiltä käy sen sijaan luonnostaan.

 

Elämäämme ylläpitävän järjestelmän mahdollinen romahtaminen on suurin kriisi, jonka ihmiskunta on koskaan kohdannut. Jos tämä uhka toteutuisi, se tekisi kaikista muista poliittisista kysymyksistä – ja itse asiassa kaikista muista inhimillisistä tavoitteista, toiveista, peloista, unelmista ja painajaisista – merkityksettömiä.

 

Aina viime aikoihin asti tämä mahdollisuus on vaikuttanut naurettavalta. Ajatus siitä, että Maan järjestelmät voisivat ajautua tilaan, joka tekee suurimmasta osasta planeettaa asuinkelvottoman, on tuntunut tieteiskirjallisuudelta.

 

Mutta mitä enemmän ymmärrämme monimutkaisia järjestelmiä ja niiden odotuksenvastaisia tapoja käyttäytyä, sitä uskottavammalta se näyttää. Koska hallitukset eivät jatkuvasti toimi uhan laajenemisen kanssa oikeassa suhteessa, alkaa vaikuttaa todennäköisemmältä, että tämä käsittämätön katastrofi tapahtuu kuin jää tapahtumatta.

 

© 2021 Toivo Miettinen