Fotonin ajattomuus

 

Fotoni, valon lapsi pienoinen
Kirkkaudessa syntyy, päämääräänsä kaukaiseen.
Aika seisahtuu, kun nopeus valtaansa saa sen,
ikuisuus ajaton, hetki vähäinen sille vain on.

 

Valon siivin, yli maailmojen rajan,
Sitä kutsuu avaruus ääretön.
Aika haipuu, pakenee, vaan saavuta ei koskaan
Vauhtia mi sen kantaa mukanaan.

 

Läpi avaruuden, ohi planeettain, tähtien,
Matkansa päättyy ennen kuin alkaa se.
Ei vuosia tunne, ei tunteitakaan,
Vain liikkeen, joka hiljene ei milloinkaan.

 

Valonsa kautta galaksien loistaa,
viestiä vieden, joka vanhene ei koskaan.
Kaikkeuden syvyyksissä, kertoo tarinaa,
Joka hetkessä alkaa ja jo heti päättyy se.

 

Min valo kokee, vaeltaessaan,
sen kuka voisi käsittää?
Jokainen päivä, ikuisuuskin ajaton,
sille vain rahtu vähäinen on,
Kaikki on nähty, eletty, ennen kuin silmää räpäyttää.

 

Upon the Wings of Light

 

Photon, tender child of luminance,
birthed in radiance, its destiny far-flung.
Time stands still as velocity reigns,
each moment an eternity unto itself.

 

Upon the wings of light, beyond the worldly bounds,
the cosmos whispers, vast beyond all measure.
Time flees yet never catches up,
to the speed that sweeps it along.

 

Through the cosmos, past planets and stars,
a journey that ends before it starts.
No years felt, no emotions grasped,
only the motion that never slows.

 

Light dazzles, crossing galaxy seams,
like a message timeless, ever fresh.
In the cosmic depths, it spins a tale,
beginning and ending in a mere flash.

What light endures as it wanders,

who could it comprehend?
Every day, a sliver of a second,
all witnessed before an eye can blink.
----------
© (2024) Toivo Miettinen