Halki aikain kantaa vanhan virren sävel

Soi sävel virren kuin routainen maa,
sydän hiljainen huokaa – vaivaista armahda.
Tuhat askelta toisten jäljissä vaellan,
jalkani multaan painuu, vaan sävel ei sammu.

Viipyilee huoneeni huomassa rukousten kaiku,
Puusyliin kätkeytyy aikain hiljaisuus.
Kädet ristiin liittyvät vuosisatain lailla,
ilta yllemme laskee kuin surun suudelmus.

Tuulen mukana enää kulkee isäin ääni,
laulamatta lausutut lohdun säkeet.
Kuin tuohiseen raapustetut toiveet,
jotka Korkein vain yksin lukee.

Soi sävel virren kuin routainen maa,
sydän hiljainen huokaa – vaivaista armahda.
Tuhat askelta toisten jäljissä vaellan,
jalkani multaan painuu, vaan sävel ei sammu, ei.

Soi sävel virren kuin routainen maa,
sydän hiljainen huokaa – vaivaista armahda.
Tuhat askelta toisten jäljissä vaellan,
jalkani multaan painuu, vaan sävel ei sammu, ei.