Mutkainen oja halkoo huhtikuista maisemaa. Kuva © (2025) Toivo Miettinen.

Löytöjä löydetystä päiväkirjasta - Huhtikuu

Huhtikuussa maa ei ole vielä päättänyt, kantaako se multaa vai lunta. Ja minä en ole päättänyt, kumpaan kannattaa upottaa kenkänsä.
Jääpuikot putoavat räystäältä kuin viimeiset talven ajatukset.
Kun kurjet huutavat taivaalla, tekisi mieli vastata. Mutta minulla ei ole niin kaunista ääntä eikä niin selvää suuntaa.
Kevätaurinko paljastaa enemmän kuin totuuskomissio.
Harava kädessä ihminen on lähempänä itseään. Tai ainakin lähempänä selkäkipua.
Huhtikuussa kaikki tuntuu mahdolliselta. Kunnes muistaa, että kellarissa on vielä viime kevään lupaukset koskematta.
Pienikin vihreä verso saa minut uskomaan, että elämä on itsepintaisempi kuin pessimismi.
Kaikki kasvaa – paitsi kärsivällisyys.
Kun ojassa solisee vesi, muistan että maailmassa on liikettä, vaikka minä pysyisin paikallani.
Huhtikuu ei ole kuukausi, vaan siirtymä – kuin askel pitkospuille, jotka voivat pettää. Tai kantaa.

Seuraava: Toukokuu

Edellinen: Maaliskuu