Varhaiskesän maalaismaisemaa. Kuva © (2025) Toivo Miettinen.

Löytöjä löydetystä päiväkirjasta - Toukokuu

Toukokuu on kuin vanha ystävä, joka ilmestyy ovellesi kukkien kanssa. Mutta unohtaa kertoa, miksi tuli.
Kun koivu vihertää, tiedän että on taas aika uskoa ihmeisiin. Ja allergialääkkeisiin.
Lintujen laulu ei ole aina kaunista, mutta se on rehellistä – ja se riittää.
Mullan tuoksu on kuin maan kirje ihmiselle: “en ole unohtanut sinua.”
Toukokuussa huomaan, että elämä on itsepäinen verso, joka kasvaa, vaikka en muistanut kastella.
Nurmikko kasvaa, ja niin kasvaa tekemättömien töiden lista. Molemmat vihertävät uhkaavasti.
Pöly lentää matolta ja ajatuksista – kevätsiivous ei kysy lupaa.
Vappuna sanoin ilmapallolle: “olkoon sinulla kevyet päivät.” Se karkasi.
Toukokuu tuo auringon, mutta myös varjon – ilman toista ei huomaisi kumpaakaan.
Joka vuosi ihmettelen, kuinka kaikki puhkeaa kukkaan. Ja joka vuosi muistan, että niin teen minäkin – hitaasti, mutta varmasti.

Seuraava: Kesäkuu

Edellinen: Huhtikuu