Panuma town landscape

 

Kylien hyvinvointi on parempi kuin koskaan aikaisemmin

 

"Jos kylällä ei ole kauppaa eikä koulua, edessä on varma kuolema. Jos kylät kuolevat, kuolee myös maaseutu".

 

Näin kirjoitti hiljattain tunnettu radiotoimittaja ja ulkomaankirjeenvaihtaja laajalevikkisen maaseutulehden vieraskolumnissaan. 

Rohkenen olla asiasta tykkänään toista mieltä. Koulut ovat harvenneet ja kyläkaupat lähes hävinneet, mutta kylät ja maaseutu voivat paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Tästä on vahvaa näyttöä maakunnassamme. Olen asunut maaseutukylässä lähes 50 vuotta elämästäni, joten uskallan väittää olevani näissä asioissa melkoinen kokemusasiantuntija. 

Ensimmäiset 20 elinvuottani asuin maaseudulla joka eli ja koki jälleenrakentamisen ja nousun vuosikymmeniä.  

Kotoani 3 km säteellä piirretyn ympyrän sisälle jäi viisi pientä kyläkauppaa, kahden kaupparyhmän kauppa-auto liikennöi neljä kertaa viikossa ja pankkiauto kerran kuukaudessa. Useita linja-autovuoroja liikennöi päivittäin kaupunkiin, kuntakeskuksiin ja takaisin, lisäksi kylän kautta kulki säännöllinen postiautovuoro viikon jokaisena päivänä. Viiden kilometrin säteellä oli ainakin viisi kansakoulua.

Maito-autot keräilivät aamulla pienistä karjoista lypsetyn maidon maitolaitureilta ja toivat sinne illalla paluukuormassa tyhjät tonkat, kurripalautuksen ja mahdollisesti tilatut meijerituotteet kuten juuston, voin ja kirnupiimän.

Hyvinvoinnin standardit ovat erilaiset eurooppalaisen metropolin näkökulmasta ja kotisuomesta tarkasteltuina. Pieni ruokakauppa, josta voi ostaa tarvitsemansa päivittäistavarat, voi toimia ja menestyä hyvin Pariisin keskustassa, pitämällä myynnissä pientä tuotevalikoimaa ja myymällä pientä valikoimaa aina tuoretta tavaraa suurelle määrälle uskollisia vakioasiakkaita, jotka tietävät mitä haluavat ja jotka kauppias hyvin tuntee. Tavara kiertää ja kauppa käy, kauppias saa katteesta leipänsä.

Tämä ei toimi 2000-luvun maaseudulla.

Maaseudulla, jälleenrakentamisen ja nousun vuosikymmenillä, kyläkaupan tyypillinen asiakas ei tutkinut kriittisellä silmällä elintarvikkeiden "parasta ennen" -päiväyksiä eikä vaatinut juuri tietyn merkkistä leivontarasvaa, meijerituotteista tai leikkeleistä nyt puhumattakaan: niitä ei kaupassa yleensä edes ollut tarjolla. Lihaa sai tilaamalla ennakolta, se tuli päivän linja-autovuoron mukana kaupungista, ja varsinkaan kesäkuumilla ei sitä juuri tehnyt mieli tilatakaan. Mutta tupakkaa, kahvia, nauloja, suolaa, silavaljaiden osia, kumiteräsaappaiden paikkaustarvikkeita tai lattaremmin liittimiä löytyi kyllä tilaamattakin. Tiskistä myytiin ehkä jotakin kestomakkaraa, mahdollisesti jokin makkaratanko siellä saattoi olla tai lenkkikiemura myös tarjolla. 

Kylmäsäilytyksestä ei juuri puhuttu siihen aikaan. 

Auto oli harvinaisuus, tarvittavat kauppareissut tehtiin hevosella, mopolla tai polkupyörällä, jossakin tapauksessa kesäisin myös veneellä. Tarvittavat asiointimatkat isompiin asutuskeskuksiin tehtiin linja- autolla; ne olivat kylmiä ja katkuisia talvella, hikisiä, kuumia ja pölyisiä kesällä.

Maidonvienti ja kauppareissu olivat myös sen ajan sosiaalinen media, jossa tupakehdittiin ja vaihdettiin muutama sananen naapureiden kanssa. Koulun juhlat, lukukinkerit, maamiesseuran iltamat kylän viljankuivaamolla olivat muita yhteisöllisyyden muotoja. 

Elämä hymyili omalla karulla tavallaan, ja oloon oltiin tyytyväisiä, vaikka rahaa oli niukasti, vaatteita vähän ja nekin kuluneita, ravinto oli enimmäkseen epäterveellistä ja yksipuolista, eikä kulttuurin harrastamiseen riittänyt rahaa eikä voimavaroja. Niukkuus ja arjen ankeus resotti maisemassa, harvoin nähtiin hoidettuja pihanurmikoita, kukkaistutuksista puhumattakaan. 

Viimeisimmät 30 vuottani olen asunut eräässä Pudasjärven kylässä ja olen ollut mukana kokemassa sen kehittymistä ja hyvinvoinnin lisääntymistä. 

Kun muutin tänne nykyiseen kotikylääni, lähimmät kaksi kauppaa olivat 3 km säteellä piirretyn ympyrän sisällä, siellä oli myös postikonttori, jonne kaikki meille osoitetut noudettavat postilähetykset toimitettiin. Kaksi kauppa-autoa vieraili kylän raitilla neljänä päivänä viikossa, maitoauto nouti maitotonkat kylällä silloin toimineilta 3 maidontuottajalta. Monet saivat toimeentulonsa vielä alkutuotannon parista, ainakin osittain.

Kuluneiden 30 vuoden aikana nämä edellämainitsemani palvelut sitten yksi kerrallaan hävisivät: ensimmäisten joukossa oli jopa Pudasjärven osuuskaupan myymälä (jonka gebhardilaisen osuustoimintaetiikan mukaan olisi pitänyt lähteä viimeisenä!). Postikonttorikin lakkautettiin ja palvelut siirrettiin asiamiespostin välitettäviksi.

Toisin kuin asiaa tuntematon saattaisi kuvitella, palveluiden lähteminen kylältä ei merkinnytkään niiden saavutettavuuden huonontumista, puhumattakaan että se olisi merkinnyt kylän kuolemaa. Muiden muassa postipalvelut ovat työssäkäyvän ihmisen saavutettavissa nykyisin paremmin kuin ne kuunaan olivat kyläkonttorin aikana, jolloin tarvittiin erityisjärjestelyjä, jotta postissa pääsi asioimaan sen aukioloaikana. Postilähetyksensä voi nykyisin ohjata saapumaan haluamaansa toimipisteeseen tai automaattiin, ja voi asioida sellaiseen aikaan kuin itselle parhaiten sopii.

Asiointi- ja työmatkaliikenne tehdään omilla autoilla (huom. myös eläkeläiset omistavat nykyaikana autoja!).  Ja jos omaa autoa ei voi jostakin syystä käyttää, voi tilata taksin.

Ruokaostoksetkin yhdistetään käytännössä työmatkoihin, mikä takaa sen että keittiössä voi aina olla tuoretta ruokatavaraa. Kyläkauppa joka ei pysty pitämään suurta tuote- ja tavaramerkkivalikoimaa ja ei pysty myymään riittävän suuria määriä tuoretavaraa jotta päiväykset eivät vanhenisi, ei voi tyydyttää tämän päivän kuluttajan tarpeita edes maaseudulla. 

Jos kauppa ei pysty toimimaan myynnistä saamallaan katteella, ei voida odottaa, että verovaroinkaan aletaan kyläkulmalla ylläpitää valintamyymälää harvalukuisen asiakaskunnan vähäisten tarpeiden tyydyttämiseksi; kauppa ei ole hyväntekeväisyystoimintaa.

Kouluja on lakkautettu kyliltä, mutta kylien toiminta ei ole siitä kärsinyt. Omalle kyläkunnalleni on rakennettu uusia koteja ja täällä viihtyvät monet lapsiperheetkin hyvin. Harrastusmahdollisuudet ovat saavutettavissa omilla kulkuneuvoilla (niinhän tehtiin jo 1900- luvullakin, kulkuneuvot vain olivat vaatimattomammat!).

Valokuituverkon tarjoamat erinomaiset tietoliikenneyhteydet mahdollistavat asioinnin viranomaisissa, etätyön, opiskelun ja monet muut hyödylliset tai viihdyttävät harrastukset. 

Kylien hyvinvointi näkyy myös kylien konkreettisena siisteytenä ja huoliteltuutena: rakennukset ovat kunnossa ja hyvässä maalissa, pihapiirit leikattuine nurmikkoineen ja kukkaistutuksineen hyvin hoidettuja ja muutenkin kylän hyvinvoinnin voi monin tavoin aistia. Täällä on hyvä olla ja asua, ja täältä ei tee mieli muuttaa minnekään.

 

Häly kylien kuolemasta on siis ennenaikainen ja vahvasti liioiteltu.

 

 

Kirjoittanut Toivo Miettinen 2022.
This text is also available in English

 

Tämän sivuston sisältö on lisensoitu Toivo Miettinen CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.

CC BY-ND 4.0 -lisenssi