Puinen vene kiinnitettynä saittaan tyynellä järvellä.
Image by Anne Andersen from Pixabay
 

Vesillä

 

"Hee-ee-eee-ee-eeerrra...hee-ee-eee-ee-eeerrra..." nopeakäyntinen keskimoottori surisee veneessä tarmokkaasti ja tasaisesti, lakattu puuvene kiitää kimaltelevilla aalloilla. Veneen kokkatuhdolla istuu pieni poika. Pojan korvissa venemoottorin tasainen surina sulaa loputtomaksi liturgiaksi "Hee-ee-eee-ee-eeerrra hee-ee-eee-ee-eeerrra.."
 

Aurinko kimaltelee häikäisten aalloilla, korkealla kaartuva taivas on heleän sininen. Järvi kimaltelee taivaan sineä  ja auringon häikäisevää kultaa. Poika tuntee auringon lämmön hyväilevän hänen kasvojaan ja veneen maalin ja venelakan tuoksujen häivähtelevän ilmassa. Moottoriveneen kokka lätkyttää tarmokkaasti aalloissa, veneen taakse jää kuohuva vana. Poika katselee, kuinka moottoriveneen peräaallot levittäytyvät laajalle saavuttaen lopulta rannat.
 

Poika ajattelee hetkisen ukkiansa, joka on vanha jo mies. Hänen vieressään poika on monta kertaa nukahtanut päiväunille, ukki on jo eläkkeellä, mutta poika ei ajattele sitä. Poika on usein ollut ukin matkassa tämän pikku askareissa.
 

Poika muistaa, kuinka hän on saanut käydä kirkossa ukkinsa kanssa. Kirkko on suurin rakennus, jonka poika on koskaan nähnyt, ja se on ollut paikallaan jo vuosikymmeniä. Poika on istunut kirkon puisessa penkissä ja katsellut ihmisten vaeltavan kirkon etuosaan ja hän on nähnyt heidän polvistuvan siellä suuren kuvataulun eteen. Hänen ukkinsakin on ollut heidän joukossaan. Poika on yrittänyt kuunnella, mitä pappi sanoo polvistuneille ihmisille, mutta hän ei ole saanut sanoista selvää, "hissuksiin kissuksiin,..hissuksiin kissuksiin"?  Moottorin surina palauttaa jälleen pojan mieleen urkujen pauhun, jonka hän on kuullut ensimmäisen kerran ollessaan ukkinsa kanssa kirkossa. Se on voimakkainta musiikkia, mitä poika on koskaan aistinut.
 

Syvyydestä minä huudan sinua Herra
 

Poika miettii järven suuruutta – vesi on niin laaja ja syvä tässä kohdassa. Hän muistaa, ettei osaa uida. Poika pohtii, mitä tekisi jos putoaisi veneestä. Voisiko pidättää hengitystä ja kävellä pohjaa pitkin rantaan? Moottorin pauhinassa poika muistaa kirkossa kuulemiaan sanoja: "Älä pelkää, minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun."
 

Vene pauhaa eteenpäin ulapalla, keskimoottori surisee, veneen sivulaidan läpi poratusta putkesta suihkuaa kuumaa vettä moottorista aalloille. Moottorin surina jatkuu ja soi loputtomana liturgiana. Aurinko paistaa kuumasti, mutta veneen ajoviima viilentää poikaa. Järvi on suuri, sen rannat ovat kaukana ja korkealla kaiken sen yllä kaartuu vakaana heleän taivaan ikuinen sini. Mietteissään poika kuulee moottorin pauhussa sanoja: "niin kaukana kuin itä on lännestä... niin korkealla kuin taivas on maasta."
 

Vene jatkaa kulkuaan, ja poika vaipuu syvälle ajatuksiinsa. Moottori surisee loputonta liturgiaa, kunnes se lopulta vaimenee ja lakkaa viimein kokonaan. Vene lipuu hiljaa kotilaituriin, ja venematka päättyy.
 

Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä minun rauhanliittoni horju.
 

Poika ei vielä tiedä, että hänen kirkossa kuulemansa kallionvakaat sanat tulevat vielä kantamaan häntä vuosikymmeniä "minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun." Se on väkevin ilosanoma, minkä poika on koskaan kuullut.

 

Poika kohottaa katseensa ylös heleän siniselle taivaalle.

 

Erotin © Toivo Miettinen

Tämän sivun oikeudet omistaa Toivo Miettinen CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.

CC BY-ND 4.0 -lisenssi